PUTKIREMONTTI -blogi taloyhtiöstä

PUTKIREMONTTI -blogi taloyhtiöstä

2015/11/12

Tapahtumakooste viideltä vuodelta

Tapahtumat 2008 - 2013 viideltä vuodeltakun viat ovatkin vain ongelmia, joita ei tarvitse korjata, koska ne ovat normaalia työn jälkeä! Mitä tapahtuu kun asukas esittää valituksen työn jäljestä remontin aikana, ja ryhtyy pitämään tapahtumista blogia? Lopussa hovioikeuden päätös siitä, onko asioista kirjoittaminen kunnianloukkaus? (tämä on lyhenne täysversiostani: Oma kokemus remontista)

1. Valitin Kiillon marmorinvalkoisista kaakelisaumoista heti remontin valmistuttua, sillä ne murenivat ja mustuivat alhaalta. Minua kehotettiin kastelemaan saumoja, koska epäiltiin, että ne eivät ole kovettuneet. Urakoitsijan työnjohtaja hioi mustia kohtia hiekkapaperilla ennen tarkastuskäyntejä, ja työnjohtajat seisoivat kylpyhuoneen keskellä tarkastuskäyntien aikana. 
Pian tämän jälkeen Kiillon sauma-aine vaihdettiin työmaalla ja loppuihin taloyhtiön kylpyhuoneisiin laitettiin kalliimmat Ardexin sauma-aineet.
Kiillon saumalaastiin kuuluu erillinen kosteussuoja-aine. Jättämällä sen pois, urakoitsijat säästävät. Ilman kosteussuojaa Kiillon laasti on puolta halvempaa kuin muiden valmistajien saumalaastit! Kun sitä laitetaan Ardexin laattojen harmaan kiinnityslaastin päälle, väri imeytyy saumaan ja nousee pintaan. Eri firmojen aineita ei pidä yhdistää. 

2. Pyysin Kiillon materiaaliedustajaa katsomaan kolmen kuukauden ikäisiä saumoja. Hän väitti, että "näet vain varjoja", tarkoittaen sillä mustia alasaumoja. Hän kehotti yhä kastelemaan saumoja. Hän laittoi asiasta kirjallisen vastauksen urakoitsijan työnjohtajalle, jonka sisältöä ei koskaan paljastettu, vaikka minä hänet kutsuin.
- Taloyhtiön hallitus ja yhtiön valvoja eivät ole usean keskustelumme perusteella havainneet oleellisia virheitä kylpyhuoneessasi! Hallitusjäsenet eivät käyneet edes pyynnöstä katsomassa. Kaksi vuotta myöhemmin yksi jäsen ihmetteli, miksi et ole puhunut tästä remontin aikana?

3. Sanoin taloyhtiön valvojalle remontin aikana, että materiaali pitäisi tutkia? Tein helposti käsivoimin reiän 4 kuukauden ikäiseen saumaan ja siitä valui jauhetta. Sanoin, etteivät saumat ole kovettuneet ja pyysin valvojaa katsomaan sitä, mutta hän ei suostunut. ”Ei voi olla!”, hän totesi! Paikataan lähteneet palat, muuta ei tarvitse tehdä, oli päätös. Kysyin, kenen puolella hän oikein on?


4. Urakoitsijan laatoittaja korjasi valvojan ja työnjohtajan kielloista huolimatta saumojen pintoja. Hänestä sauma-aine ei ollut kovettunut ja hän ihmetteli, myös sitä, miksi seinän saumaväriä oli oven kohdalla lattialla? Saumoja rapsutettaessa hän totesi, että ihan kuin siitä puuttuisi jokin aineosa. Itse rapsutin saumoja apuna puisella kynsinauhatikulla ja pinnat osittain uusittiin. Nopeasti saumat tummenivat samaan tapaan ja samoista kohdista kuin ennenkin.


5. Puheenjohtaja sanoi lopputarkastuksessa 2008, onhan tämä sentään parempaa kuin Venäjällä! Itse en hyväksynyt kylpyhuonetta (olinhan maksanut siitä Suomen valuutassa). Isännöitsijä vastasi aina tämän jälkeisiin yhteydenottoihini.

6. Taloyhtiön seuraavassa yhtiökokouksessa 2009 ei putkiremontista saanut puhua mitään. Asiaa ei ollut merkitty ollenkaan esityslistaan. Luvattiin, että voit puhua muissa asioissa. Esityslistan "Muut asiat" -kohta oli merkitty kokouksen päättämisen jälkeen. Kaikki poistuivat puheenjohtajan päättäessä kokouksen, ja minä jäin yksin huutamaan taloyhtiöväen perään: "Minullahan oli vielä asiaa..." 
En antanut hallitukselle ja isännöitsijälle vastuuvapautta. Remontin lopullisena hintana esitetään aina hankesuunnitelma vuodelta 2007. 
Osakkaiden ei tarvitse omia tarkastajia kutsua, vaikka niin aina vaaditaan. Näin tekemällä saadaan valittaja vaikenemaan. Urakan osapuolet ovat taloyhtiö ja urakoitsija ja vastuu vikojen selvittämisestä on heillä. 


7. Kirjoitin kokouksen jälkeen hallitukselle kirjeen, jossa kysyin, miten viat korjataan? Isännöitsijä lähetti kirjeeni valvojalle ja urakoitsijalle sanoen, että pitäähän heidän saada puolustautua! Hallitus ei vastannut kirjeeseeni ollenkaan. Valvoja vastasi kirjallisesti: En lähtenyt kaikkiin kelkkoihin. Ihmetyttää tämä näin myöhäinen voimakas protestointi, kyllähän kaikki virheet on tarkistettu ja ne korjataan jos niitä on. Työtäni epäillään ja harkitsen kunnianloukkaussyytteen nostamista osakasta vastaan”. Kerroin kirjeessä mm. edellisen taloyhtiöni julkisivuremontista, jossa ko. valvoja oli toiminut.

8. Urakoitsijan kanssa puhuessani ensimmäistä kertaa, hän sanoi: "On se kumma, ettei Kiilto myönnä asiaa"? Vuotta myöhemmin käyntinsä aikana hän perui entisiä puheitaan.
Hänellä oli Kiillon väritikku mukanaan, mutta hän ei suostunut sanomaan mielipidettään. 
Hän halusi minun järjestävän tarkastuksen, johon toivoi Kiillon edustajan paikalle, mutta edustaja ei halunnut enää tulla. Kun ehdotettu aika ei myöskään urakoitsijan tilaamalle tarkastajalle sopinut, asia päätettiin sopia takuutarkastuksessa. 

9. Kun halusin selvittääonko remontin sopimussisältöälakeja ja alan sopimusehtoja noudatettupyysin asian esille ottamista kevään yhtiökokouksessa ennen takuutarkastusta? Tästä alkoikin älytön sekoilu tarkastajan palkkaamisesta tekemään silmäilytarkastus asuntooni asiaan, joka oli kuitenkin nähtävillä kaikille omin silmin. Piirileikki valvojien ja tarkastajien käytöstä päättäjinä oli suorastaan absurdia ja miehet tekivät valtavasti työtä onnistuakseen. Sain poliisilta myöhemmin käräjäoikeusistuntoa varten hallituksen pöytäkirjakopioita, joita isännöitsijä oli sinne vienyt!

Hallituksen kaksi kokousta: Hallitus oli pitänyt asiasta ensimmäisen kokouksen 23.11.2009, jossa myös nuorempia jäseniä oli ollut paikalla. Siellä oli puheenjohtaja vaatinut puolueetonta asian tutkimista!
Hallituksen toinen pöytäkirja on päivitetty viikkoa myöhemmin 1.12.2009. Kolme vanhusjäsentä (90v., 85v., 75v.) oli kokoontunut uudelleen isännöitsijän toimistolle Kiinteistöliiton edustajan ja isännöitsijän kanssa. 
Pöytäkirjan mukaan palkattiin tarkastaja Honkanen ”tarkastamaan kylpyhuone ja antamaan kirjallinen lausunto tehdystä remontista”. Uudesta kokouksesta ei kerrottu nuoremmille ollenkaan? Kuulemma ei tarvinnut kertoa, kun he eivät olleet paikalla, vastasi isännöitsijä myöhemmin käräjäoikeudessa. 

Asuntooni yritettiin uhkaillen: Isännöitsijä yritti ennen ylimääräistä yhtiökokousta 14.12. poliisilla uhaten asuntooni tarkastajan kanssa, sillä muuten taloyhtiön kokouksesta tulee farssi, kuten hän asian ilmaisi. Minä en suostunut tarkastukseen, koska uskoin kokouksen tuovan selvyyden asioiden käsittelyn kautta.
Tarkastajan esittämän tarkastusmuistion (joka esitettiin asianosaisten todisteina myöhemmin 2012 käräjäoikeudessa) mukaan taloyhtiöni oli tehnyt pyynnön KH-tilani tarkastuksesta ja pyyntö siihen oli tullut sekä isännöitsijältä että urakoitsijalta?! Ja kyseinen tarkastaja näkyy urakoitsijan sähköpostiosoitteissa vain etunimellä, joka viittaa tuttavuuteen. 

Pyytämäni asian käsittely ylimääräisessä yhtiökokouksessa 16.12. estettiin. Kokouksessa Kiinteistöliiton edustaja oli puheenjohtajana. Hän esityslistaa lukiessaan vetosi outoon asunto-osakeyhtiölain tulkintaan, että vain "kannatettuja esityksiä voidaan käsitellä"?! 
Pöytäkirjassa lukee Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden kohdalla: ”Päätettiin kokouskäytännöksi yksimielisesti, että käsittelyyn otetaan vain kannatettuja esityksiä. "Minä taistelin siinä kokouksessa omasta esityksestäni, ja mitään äänestystä siitä, käsitelläänkö sitä edes, ei tehty. Oli vain puheenjohtajan höynäytysvalhe lain tulkinnasta, jolla asian käsittely estettiin! 

Myöhemmin selvisi, että Kiinteistöliitto omistaa ison osan Talokeskuksesta, jossa remonttimme valvoja työskenteli.

Selvitys ko pykälästä: Kyseinen sääntö kuluu normaaliin äänestyskäyttäytymiseen kun kahden vaihtoehdon kohdalla äänestetään. Silloin kokouksessa äänestyksen jälkeen vain kannatetun vaihtoehdon käsittelyä jatketaan. 

Puheenjohtajana toiminut Kiinteistöliiton edustaja kirjoitti minulle jälkeenpäin: ”Silloin aikanaan hallituksen jäsenten kanssa keskustellessani esitin, ja olen koko ajan ajanut sitä periaatetta, että asiat pitää selvittää, ja selvittäjänä pitää olla riippumaton ulkopuolinen taho ja sen jälkeen pitää tehdä tarvittavat toimenpiteet.” Hän on kuitenkin allekirjoittanut, pöytäkirjatarkastajien tavoin, kokouksen pöytäkirjan.
Tämän jälkeen aloitin blogini ja julkaisin päiväkirjamerkintäni sen sivuilla, toivoen taloyhtiön osakkailta tukea asiassa.

10. Hallitus ilmoitti ennen takuutarkastusta, että he pitävät oikeutenaan valita itse tarkastajan. He valitsivat saman miehen, - vastoin yhtiökokouspäätöstä, joka on ylin päättävä elin taloyhtiöissä. 

11. Tarkastaja teki silmäilytarkastuksen 2010 kesäkuussa ja totesi parissa sekunnissa: "Tämä on normaalia työn jälkeä, olen tällaisia paljon nähnyt!" Kun kyselin syitä ja vastuullisia seinien kasteluun, hän totesi, että itsehän kastelit
Tarkastaja yritti estää väkivalloin oven sulkemisen, kun halusin jutella mukana olleen hallitusvanhuksen kanssa lopuksi kahden. Vanhus katsoi kylpyhuonetta ja ihmetteli, miksi et ole puhunut tästä remontin aikana? Ehdotti sitten, että voisit itse pestä tai maalata saumoja, mutta älä vesivärejä käytä... vaan niitä, - kaiketi uusia maaleja vanhojen saumojen korjaamiseen. 

12. Urakoitsija aloitti takuutarkastuksen jälkeen maksumuistutusten lähettämisen ylimääräisestä laatanpoistolaskusta, jota muutamille asukkaille oli lähetetty, jota en ollut maksanut laittomana. Hän laittoi perintätoimiston kolmen vuoden kuluttua asialle. Laitoin vastineen, jossa selvitin, että lasku on tekaistu ja asunto-osakeyhtiölain vastainen. Perintää ei aloitettu, - mutta siitä unohdettiin kertoa minulle!

13. Isännöitsijä muutti yllättäen toisen toimiston tiloihin yhteistyökuvioin, joista ei tarkemmin kerrottu. Minulta kyseltiin loppuvuodesta hänen firmansa uutta osoitetta, jota hän ei ilmoittanut julkisesti. Isännöitsijä luovutti vähitellen kohteitaan pois ja naapurit kertoivat hänen luopuneen kaikista taloyhtiöistä.  Soitimme tuohon toiseen toimistoon 2011 keväällä, josta kerrottiin, että sopimuksemme oli siirretty heille. Hallitukselle isännöitsijä selitti olevansa osa-aikaeläkkeellä. Hän luovuttaa kohteitaan vähitellen pois ja aikoo lopettaa!?

14. Elokuussa 2011 minulle soitti nettipoliisi ja kertoi, että yrittäjät olivat huomanneet, että joku kirjoittaa heistä. Kerroin, että kyllä he ovat tienneet jo vuodesta 2010 kuka kirjoittaa. Blogia vaadittiin poistettavaksi. Kieltäydyin ja pyysin, että he kirjoittavat oman vastineensa. Asia meni tutkintaan ja sain haasteen.
Minua syytettiin kuulustelupöytäkirjojen mukaan vain yleisesti alan herjaamisesta, ei kunnianloukkaamisesta. Poliisikuulustelussa urakoitsija vaati yhä lisälaskun maksamista, mutta lopullisessa käräjäoikeuden istunnossa se oli liitetty korvaussummaan. Muiden korvausvaatimukset olivat lähinnä 500 euroa ”mielensä pahoittamisesta”!? 

15. Haaste käräjäoikeuteen tuli, mutta keväällä 2012 päivää ennen istuntoa sitä yllättäen siirrettiin! Uuteen mennessäni syytteet ja korvausvaatimukset olivat muuttuneet. Minulle ei ilmoitettu muutoksista mitään etukäteen! Paikalla oli yllättäen avustajana henkilö, joka oli laittanut minulle perintätoimiuhkailuja. Korvaussummavaatimuksia korotettiin, kun niistä ”saa pyytää enemmänkin”. Istunto kesti 5 tuntia ja parin tunnin kuluttua sen päättymisestä paikallislehden toimittajalle soitettiin oikeudesta ja kerrottiin istunnosta: ”... hölmöstä naisesta joka kuvitteli voivansa kirjoittaa mitä vain...”

16. Sain uhkailukirjeen käräjäoikeustuomion julkistamisen jälkeen haastajiltani, jossa vaadittiin blogini poistoa. He väittivät, että näin tuomiossa olisi lukenut! Sain sakot ja korvausvaatimuksista hyväksyttiin n. 8800 euroa. Taloyhtiön puheenjohtaja laittoi ilmoitustauluille uutiskopiot jutustani ja totesi minulle, että ensi kerralla sitten vielä enemmän! 
Kun kävin oikeusaputoimistossa kysymässä neuvoa oman tutkintapyyntöni tekemisestä miesten väitteitä kohtaan, ei oikeusavun miestä kiinnostanut muu kuin saamani tuomio. Hän joutui pyytämään sen käräjiltä, koska en ottanut sitä mukaan. Hän moitti minua, kun kirjoitin perintäuhkailuista, joita eräs toinen asianajaja oli tehnyt. Olivatkohan he luokkakavereita. Lopuksi hän kieltäytyi auttamasta minua ja heitti ulos!?

17. Lehdistön kautta aktivoituivat asiaa kummeksuvat kirjoittajat ja blogini kiinnosti ihmisiä, lehdistön korostaman vihakirjoittelun takia. 
Sain yhteydenottoja ja avustajan asian viemiseksi hovioikeuteen. 
Poliisi soitti minulle kertoen, että minusta oli sama isännöitsijä uudelleen tehnyt tutkintapyynnön. Kirjoitusteni takia hän koki olonsa uhatuksi. Koska poliisi ei ymmärtänyt mihin tämä liittyi, hän kysyi minulta olenko minä ampumaseuran jäsen? Syksyllä yllättäen isännöitsijä irtisanoutui. 
Avustajani ryhtyi puolustamaan minua miesten uhkauksilta ja kirjeiltä. Hän teki valituskirjelmän Hoviin, kertoen remontin aikaisesta toiminnasta ja kiusaamisesta. 
Sain hovioikeudelta 2013 vapauttavan päätöksen ilman uutta istuntoa, missä kaikki syytteet, sakot ja korvausvaatimukset hylättiin. Yrittäjien työmenetelmistä ja lopputuloksesta saa, jopa kriittisesti, kirjoittaa. 

2015/09/22

Auktorisoitu isännöitsijä

Uuden isännöitsijöiden henkilöpätevyysjärjestelmän nimi on Auktorisoitu isännöitsijä. Uutta on myös se, että Isännöinnin auktorisointi ISA ry:n asiamies- ja toimistotehtävät hoidetaan elokuusta 2015 lähtien Isännöintiliitossa: http://www.isayhdistys.fi/2281.aspx
- Auktorisoitu-sana viittaa siihen, että ulkopuolinen neutraali taho on tunnustanut henkilön pätevyyden. Auktorisoitu isännöitsijä -termistä ymmärtää heti, mistä on kyse, Isännöinnin auktorisointi ISA:n hallitus perustelee valintaa. 
Eikö ISA tunnuskin vakuuttanut juuri samaa.

Oikeasti hyvä ammattilainen
Uudistuksen tavoitteista kertoo asiamieheksi nimitetty johtaja Kaisa Leiwo, joka toimi ennen Kiinteistöliitossa.
– Taloyhtiö voi varmistaa sertifikaatista isännöitsijää valitessaan, että tämä on oikeasti hyvä, hän kuvailee uuden järjestelmän tavoitteita. Nämä uudet auktorisoidut isännöitsijät ovat myös sitoutuneet itsensä jatkuvaan kehittämiseen ja noudattamaan isännöinnin eettisiä ohjeita.
Mielenkiinnolla odotan mitä tapahtuu. Isännöintiliitto ei ole saanut tähän mennessäkään alaa tärveleviä ilmiöitä poistettua eettisillä vakuutteluilla. Se tekee näitä sekavia muutoksia toivottomana kuin dopingurheilun vastustaja, vaieten niistä asioista, joiden toivoo poistuvan tai pelkää paljastuvan.    

Leikisti hyvä ja ammattitaidoton
Ovatko isännöitsijät sitten olleet tähän mennessä vain leikisti eettisiä, sitoutumattomia ja hyviä, vaikka ovat kuuluneet isännöintiliittoon tai olleet ISA tunnuksella varustetun yrityksen palveluksessa? Ymmärrän tämän uudistuksen taustan niin, että kirjainyhdistelmiä käyttävä koulutuksen saanut isännöitsijä, joka oli lisäksi käynyt Kiinkon kurssit, ei ole ollut pätevä tai oikea ammattilainen vaan vasta oppipoika tai kisälli, johon ei ole voinut luottaa.


Onko Auktorisoidun isännöitsijän lyhenne AI vai AU
Isännöitsijä voi hakea auktorisointia sähköisellä lomakkeella, kun on tehnyt työtä vähintään 3 vuotta. Siinä hän raportoi koulutustietonsa, työkokemuksensa ja toteuttamansa projektit. Tämän jälkeen hakija kutsutaan sähköiseen kokeeseen, jossa testataan isännöintiin liittyvien lakien ja säädösten hallinta. Tentin läpäisyn jälkeen hakija on oikeutettu käyttämään itsestään nimikettä Auktorisoitu isännöitsijä.
Ei lakien ja säädösten hallinta kerro sitä, noudattaako hän niitä. Toteutetut projektit ovat voineet myös epäonnistua. Lupaavaa on sähköinen koe, mutta vain jos se on valheenpaljastustesti. 
Jos tätä touhua valvotaan Isännöintiliiton taholta, miten se tekee valvonnasta ulkopuolisen neutraalin tahon? 

Miten eettisyyttä valvotaan?
Vasta pari vuotta sitten henkilöisännöinnistä poistetiin ISA-tunnus ja se toimi vuoden 2012 alusta vain yrityskohtaisena, ja tämä ilmeisesti jatkuu ennallaan. 
Minut oikeuteen haastanut yksityisen toiminimen haltija- isännöitsijä käytti vielä hovioikeuteen laittamassaan kirjelmässään keväällä vuonna 2012 ISA-tunnusta ilman muita lyhenteitä, eikä maininnut työpaikkansa nimeä edes poliisikuulustelussa. Mikä estää tällaisen touhun jatkossa.
Hyvä isännöitsijä hyvässä ja hyvät puitteet tarjoavassa isännöintiyrityksessä on taloyhtiön napakymppivaihtoehto, Leiwo kertoo. 
Hän kuvailee asioita mielikuvilla. ”Hyvä hyvässä hyvät puitteet” -määrittelyn pitää olla selkeämpi. Kyllä hyvän isännöinnin taloyhtiökohteenkin pitää olla hyvä tai siitä pitää tehdä hänen johdollaan hyvä. AI isännöitsijän tulisi tuoda tavoitteet ja välineet kehittämiselle mukanaan. 
  
ITS-TEK ei riitä teknisen isännöinnin taidoksi
Kuinka moni toimisto myöntää sivuillaan, että emme pysy alan kehityksessä mukana.   
Kaikkia tutkintoja ISA- järjestelmä ei enää hyväksy. Jos ITS-TEK tutkinto on hankittu Kiinkon kurssin kautta, se kaipaa päivitystä 13.12.2013 lähtien. Lisää näitä koulutusehtoja luetellaan sivulla http://www.isayhdistys.fi/2264.aspx
Kiinkon koulutuskeskus vastaa kutsuun ja kertoo että Teknisen isännöitsijän koulutus muuttui vuoden 2014 alusta. Jatkossa tarjolla on kaksi koulutusohjelmaa. ITS ®-TEK koulutusohjelman korvaa Teknisen isännöitsijän peruskoulutus ja tutkinto PerusTEK™. Täysin uutta on Teknisen isännöitsijän jatkokoulutus ITS® -TEK II, joka on suunnattu aiemmin ITS ®-TEK tutkinnon suorittaneille. 

Seuraan mielenkiinnolla ketkä tuntemistani "henkilöistä" saavat tuon auktorisointileiman. 


2015/08/07

Odotamme vain kuolemaa

Kesällä bongasin suomi24 keskusteluista nimimerkki isän fiilikset tekstillä:
24.5.2015 ”Odotamme vain kuolemaa. 
Tältä tuntuu olla isännöitsijä. Yritän kiteyttää lyhyesti tuntoni: Mitä on isännöitsijän työ? Se on monotonista ja järjetöntä. Kuin eläintarhan häkkieläimen liikehdintää. Pohjimmiltaan odotamme vain lupaa kuolla.”

Tätä kommentoi yksi henkilö: 
”Toisaalta ymmärrän elämän ja perheen uhraamisen ja 12 tuntiset työpäivät, mutta sitten pitäisi olla kirurgin tai pankkiirin palkkataso. Hulluinta on juuri se, että isännöitsijä uhraa oman elämänsä niin halvalla! Siinähän ei ole mitään pahaa, että on huora. Mutta jos on halpa sellainen, niin se on hirvittävää!”

Tässä ovat kaksi ääripäätä alalta. Jos näistä tekee keskivertoisännöitsijän, olisiko se seuraavanlainen: pyrkii nostamaan eri tehtäville erillishintoja, ei tee kaikkea mitä lupaa, ei vastaa aina puhelimeen. 
Ei kehitä ( eikä tiedota) taloyhtiön käytäntöjä sellaisiksi, että palvelusoittojen ja häirinnän määrä vähentyisi, vaan tekee hinnaston lisätöille ja laittaa nettisivulle sähköisen 24t palvelulupauksen, mutta ei ilmoita siitä mitään taloyhtiön asukkaille, vaan antaa ymmärtää olevansa luotettava muille, jotka sivulle tulevat. 
Kerää taloyhtiöiden tileille irtorahaa remonttien yhteydessä, että sitä riittää käytettäväksi pikkukuluihin. Palkkaa kiinteistösihteerin hoitamaan juoksevia asioita ja keskittyy itse remontteihin, joista tienaa vuoden tai kahden vuoden palkanlisän verran ekstraa. Jos ei makseta, niin nostaa itse taloyhtiön tililtä.  


Keskustelussa jatkettiin: 
”Mitä palkkatyötä tekevän isännöitsijän pitäisi sitten tienata, jotta 12 tunnin työpäivissä olisi oikeasti järkeä? Jos lähdetään siitä, että normaalilla 8 tunnin työpäivällä ja 40 tunnin työviikolla pitäisi päästä noin 2500-3000 euron kuukausiansioihin (brutto), niin kun siihen laitetaan 50% lisää työtunteja eli aletaan tehdä 12 tunnin työpäivää ja 60 tunnin työviikkoa, niin mielestäni palkan pitäisi kaksinkertaistua!”
Summa summarum: renkinä isännöitsijän työssä ei ole järkeä, jos palkka jää alle 5000 euron kuukaudessa (brutto). Veikkaa että varsinkin pääkaupunkiseudun ulkopuolella aika monella jää ansiot tuon alle. Oikeastaan taitaa jäädä ihan jokaisella "renkinä" isännöitsijän työtä tekevällä!

Kiinteistönvälittäjät ja isännöitsijät 5021 euroa keskimäärin, joista isännöitsijät hieman vähemmän kuin välittäjät. 

Mutta sama asia, mikä on ollut todellisuutta jo vuosia terveyspalveluissa ja valtion tukemissa hoitopalveluissa on se, että isot osakkeenomistajat vievät potin. ”Suurimpien isännöintiyhtiöiden nettotulosprosentit huitelevat yli kaksi kertaa korkeammalla kuin Talouselämä 500 -yhtiöiden mediaaniarvo. Sijoitetun pääoman tuotolla mitaten isännöinti vaikuttaa suorastaan törkeän hyvältä bisnekseltä. Timo Multanen on Suomen isännöintikeisari. Hänen käsissään on vankka enemmistö maan kolmanneksi suurimman isännöintiyhtiön Reim Group Oy Ltd:n osakkeista. Alalla ei ole Multasta mahtavampaa henkilöomistajaa.” kertoo Talouselämä- lehti. 

Joten ollako narri vai herra, siinä kysymys, jonka jokainen ratkaiskoon omalta kohdaltaan? 


2015/08/05

Isännöinnin henkilöpätevyyteen etsitään uutta tunnusta

Karuselli pyörii ja taas uudistetaan! ISA on lomautettu ja uusi henkilöpätevyysjärjestelmä otetaan käyttöön loppuvuodesta 2015. Pätevöityvällä isännöitsijällä on oltava koulutusta ja työkokemusta sekä näyttöjä isännöintityöstä. Tällä hetkellä etsitään uutta nimeä uudistetun pätevyysjärjestelmän hyväksymille yksittäisille isännöitsijöille.

Minä ehdotan lyhennettä ICE eli jää (in case of emergency). Lyhennettä käytetään merkitsemään kännykkään henkilö, jolle ilmoitetaan tapaturman sattuessa ja joka tietää taustat. Se voisi tarkoittaa tapaturmaan valmistautuvaa tai tapaturma-altista isännöintiä, tai soita hätätilanteessa isännöitsijälle. Tulkinnan voi päättää itse.

ISA tunnuksen muutos 2011
Aiempi eli ISA tunnus, joka on (myös) kansainvälinen liikkumisesteisen symboli (International Symbol of Access) esim. esteetön sisäänkäynti rakennukseen. Tunnuksen mukaisesti harvoja mitkään esteet haittasivat ja toiminta oli esteetöntä, vaikka yksityiset isännöitsijät eivät sitä enää ole saaneet käyttää.
Tunnuksen käyttö muutettiin vuonna 2011:”Isännöitsijöiden Auktorisointi ISA ry auktorisoi vastaisuudessa yrityksiä ja luopuu nykyisistä henkilöauktorisoinneista vuoden 2011 loppuun ulottuvan siirtymäajan jälkeen. Uudistuksen taustalla on tarve vahvistaa Isännöitsijöiden Auktorisoinnin myöntämän ISA-auktorisoinnin merkitystä. Muutos tekee auktorisoinnista isännöintiyrityksille jatkuvan kehittämisen välineen. Se antaa myös taloyhtiöille entistä paremman mahdollisuuden käyttää auktorisointia palvelutarjoajien toiminnan laadun arvioinnissa.”

Noudatamme eettistä isännöintiä, koska kuulumme isännöintiliittoon
Miten kävikään ISA tunnuksen merkitykselle? Iso osa siirtyi vähitellen Isännöintiliiton jäseninä käyttämään eettisen isännöinnin merkkiä kopioimalla isännöintiliiton eettiset säännöt nettisivuilleen. Kertoivat noudattavansa niitä, koska kuuluvat isännöintiliittoon. Eikä suojellut ISA-tunnus edes valveutunutta yritystä, jonka yksittäinen työntekijä sai tuomion kavalluksesta.

Ostopalvelusopimusten käyttö  
Tunnuksen käyttö estettiin yksityisisännöitsijöiltä tuolloin. Yksi syistä oli se, että yksityiset yrittäjät tekivät ostopalvelusopimuksia toisen toimiston kanssa siirtyessään osa-aikaeläkkeelle tai muihin töihin. Yksityisyrittäjähän ei voi maksaa itselleen osa-aikaeläkepalkkaa ja tarvitsivat siksi eläkevakuutuslaitosta varten työnantajatodistuksen osa-aikapalkan maksusta. Kun löydettiin uusia palvelusopimuksia tarvitseva yrittäjä, siirrettiin oma tulovirta sinne. Esitettiin uutta reilua sopimustarjousta taloyhtiöille, ilmoitettiin itse siirtymisestä sen palvelukseen ja ne seurasivat perässä. Taloyhtiö sai näin uuden isännöitsijän entisen tilalle ja entinen nautti osa-aikaeläkettä.

Miten eroaa isännöintiliiton ja ISA auktorisoinnin valvoma eettinen isännöinti? 
Onko se sama asia kiertotietä käyttäen. Kuten Ekoisännät ky, jonka sivustoa olen seurannut jo useita vuosia. Teksti on pysynyt samana ja esitän sen kokonaisena ennen kuin he muuttavat tekstin: 
”Olemme Suomen Isännöintiliitto Ry:n jäsenyritys. Noudatamme työssämme hyvää isännöintitapaa (HIT).”
kun klikkaa esitettyä linkkiä, sieltä löytyy: ”Hyvä isännöintitapa - Isännöinnin eettiset ohjeet. Muutokset kiinteistöalalla tapahtuvat erityisen nopeasti, mikä edellyttää isännöitsijältä yhä enemmän ammattitaitoa, vastuuntunto, itsensä kehittämistä ja ajan hermolla pysymistä. Isännöitsijöiden Auktorisointiyhdistys ISA Ry on laatinut isännöintitapaa koskevat eettiset ohjeet vastaamaan jatkuvasti kehittyvää isännöintialaa. Päämääränä on turvata isännöintitehtävien riittävän korkeatasoinen hoitaminen, osaamisen lisääminen kiinteistönpidossa ja alan yleisen arvostuksen kohottaminen.”
Tämän jälkeen on vielä yksi linkki: Hyvä isännöintitapa - Isännöinnin eettiset ohjeet löydät täältä » Sitä klikkaamalla lukee: Server error 404 - File or directory not found. The resource you are looking for might have been removed, had its name changed, or is temporarily unavailable.” Siinä oli linkki ISA organisaation vanhoihin teksteihin, jotka muutettiin 2011. Kannattaisiko sivut päivittää, tai ainakin miettiä mitä se oikein tarkoittaa? 
Ja niinhän he tekivät.  


Erottuvan toimiston nettisivut
Pitäisin arvossa sitä, että eri toimistot erottuisivat edes nettisivujen kohdalla toisistaan. Nyt ne ovat kuin kopioita tosisistaan tilattavien asiakirjojen ja linkkiensä kanssa, joiden sisältöä ei edes mietitä. 
Mutta ainakin yksi erottuu muista eli lahtelaisen Jolaka Oy:n sivusto ja heidän  isännöintitapansa, jonka se julkaisee nettisivullaan. Eettiset säännöt löytyvät: http://www.jolaka.fi/palvelut/hyva-isannointitapa. Yrityksen henkilöstö kertoo myös ammattinsa, eikä vain kirjekursseilla saatuja tunnuksia. Siitä plussaa. 

Eettisen isännöinnin poikkeus, emme vastaanota palkkioita
Vantaalainen Aarre-isännöinti ilmoitti pari vuotta sitten nettisivullaan: ”Etsimme Aarre Isännöinnissä jatkuvasti uusia palvelutoimittajia. Tärkeintä meille on tarjota asiakkaillemme erittäin hyvää palvelua kohtuulliseen hintaan ja odotamme palvelutoimittajilta samaa. Monet palvelutoimittajat haluavat tarjota erilaisia vinkki-, välitys-, yhteistyö- yms. palkkioita isännöitsijöille. Eettiset ohjeemme kieltää kaikenlaisten palkkioiden vastaanottamisen, jotta emme olisi puolueellisia yhdenkään palveluntarjoajan kohdalla. Pyydämme että kaikki alennukset ohjataan suoraan taloyhtiöiden sekä asukkaiden eduksi.” 
Nyt yritys on poistanut tämän ohjeensa ja ilmoittaa noudattavansa isännöintiliiton eettisiä sääntöjä.


2015/07/19

Kalkkihärmä vai –härme, ammattilaisten tietotaito ja vastuu

Yleistynyt hakusana blogissani on kalkkihärmä. Mutta onko se härme vai härmä, ja mitä on härmettyminen?
Keskustelupalstat kertovat: ”Luultavasti se on kalkkihärmää, jonka aiheuttaa kosteus” tai ”Taitavat olla suoloja, jotka rakenteen kosteus nostaa pintaan. Kalkkihärmää on yleensä esim. uusissa tiiliseinissä.” Härmeen avulla voivat ammattilaiset syyllistää asukasta, kun vastuuta ei haluta kantaa. Mutta mikä on syy ja mikä seuraus?

Härmehtimisestä kerrotaan kivi- ja betonirakentajapiireissä asiallisesti:
- Sementti- ja kalkkisementtilaasteja käytettäessä rappauksen pinnassa voi esiintyä materiaalien kuivumisesta johtuvaa vaaleaa härmettä. Härme voidaan jakaa vesiliukoiseen alkalihärmeeseen ja kalsiumkarbonaattia sisältävään kalkkihärmeeseen.
- Alkalihärme on vesiliukoista sementissä aina esiintyvää alkalisuolaa, joka kuivuessaan muodostaa valkoisen kerroksen rappauksen pintaan. Suurin osa sementin alkalisuoloista peseytyy pois. Loppu voidaan tarvittaessa poistaa rappauspintaa vaurioittamatta kevyellä harjauksella tai painepesulla. Alkalihärmeen muodostuminen loppuu kun laasti ikääntyy ja tiivistyy.
- Kalkkihärme muodostuu sementtiä sisältävän rappauksen pintaan ilman sisältämän hiilidioksidin reagoidessa sementin kalsiumhydroksidin kanssa. Syntyvät suolat ovat vesiliukoisia ja kiteytyvät varsinkin huokoiseen rappauspintaan kalkkikiveksi (kalsiumkarbonaattia) veden haihduttua. Kiteydyttyään kalkkihärme ei kuitenkaan lähde pois pelkällä vesipesulla, vaan vaatii tehokkaan vesihiekkapesun. Vesihiekkapesu saattaa kuitenkin vaurioittaa rappauspintaa.

Kenen puoleen kääntyä jos vikoja ilmenee
Minulta on kysytty, kenelle esittää asia, jos huomaa vikoja taloyhtiön remontissa? Taustalla pitäisi olla hyvä hallitus, joka valvoo remonttia ja osaa vaatia hyvää tulosta, tai ylin vastuullinen tilaajaosapuolen projektinjohtaja. Varaudu siihen, ettet saa asiallista käsittelyä ulkopuolisilta yrittäjiltä. Valvojan päätösvalta tulee olla määritelty sopimuksessa. Taloyhtiö saa juuri niin hyvän remontin kuin sillä on hallitus.

En se minä ollut, se oli - Kiilto!”
Sain ”kalkkihärmävastauksia” remontin tekijöiltä ja materiaalivalmistajilta, kun aluksi asioita oli käsitelty valvojan kanssa lähinnä vaikenemalla. Annetuissa lausunnoissa on repliikkiainesta kesäteatterifarssiin, sanovat ihmiset. En tiedä keneltä vielä olisin voinut kysyä? 
Keskustelin työmiesten ja urakan työnjohtajan kanssa vioista, soitin myös puheenjohtajalle ja isännöitsijälle työmaatarkastusten lisäksi. Lisäksi kyselin valvojalta käyntien yhteydessä ja soitin perään ja kysyin, mitä on selvinnyt lattian värjäytymisestä ja muista ilmiöistä asunnossani. Valvojan mielestä asia ei aiheuta toimenpiteitä.
Kun soitin urakoitsijalle ja hän vastasi: Oletko sinä se, jonka saumat tummuvat. Kumma, kun materiaalin valmistaja ei myönnä asiaa, hän jatkoi.Myöhemmin kun hän kävi katsomassa, ja sanoi: ”Et ole kuivannut lattioita kun niihin on tullut kalkkihärmää.”

Kiillon tuoteneuvonta kirjoitti minulle 2 kk ikäisistä saumoista: ”Sauman päälle jää seisomaan vettä ennen kuin sementti on reagoinut loppuun asti. Sementti muodostaa reagoidessaan kalkkisuoloja, jotka sitten nousevat pinnalla olevaan veteen”
Kun painotin, ettei kyse ole vain lattioista vaan seinistä, neuvonta jatkoi: Ehdottamani kalkkihärmän sijasta saattaa lattialla olla kovettunutta saumalaastia. Jos seinäsaumoista varisee saumalaastipölyä lattialle, jossa se saa vettä, voi saumalaasti kovettua lattiasaumojen päälle.”

Kun työmiehet kertoivat, että he olivat ihmetelleet sauma-aineen koostumusta sitä sekoitettaessa, päätimme, että kutsun materiaalivalmistajan edustajan katsomaan.
Kiillon edustaja sanoi: ”Eihän se edes valu, sinä näet vain varjoja. Saumoissa on paljon reikiä, niitä ei ole tehty hyvin. Aineiden vesi- ja -jauhesekoitussuhde on myös tärkeä, työmiehet tekevät käsityötä ja jokaisen kädenjälki on erilainen. Ja voi olla myös, että se ei ole kovettunut, jatka kastelua!”  
Sanoin tämän jälkeen taloyhtiön valvojalle, että materiaali pitäisi tutkia? Tein käsivoimin reiän 5 kuukauden ikäiseen saumaan ja siitä valui jauhetta. Sanoin, etteivät saumat ole kovettuneet ja pyysin valvojaa katsomaan tekemääni reikää. Hän ei suostunut: Ei voi olla pehmeää!” Hän kirjoitti vuotta myöhemmin:”Olen valvonut, että työstä tulee määräysten ja suunnitelmien mukainen, mutta en ole lähtenyt kaikkiin "kelkkoihin”.”

Hallitusjäsenet eivät käyneet edes pyynnöstä katsomassa. Yksi kertoi vaimonsa olevan allerginen ja kysyi onko minulla kissaa, oli epävarma, voiko tulla. Toinen sanoi, että muuta omakotitaloon, niin saat mitä haluat. Tuli myöhemmin takuutarkastukseen ja ihmetteli, miksi et ole puhunut näistä aiemmin. Kolmas oli peruskiukkuinen ja väitti minun sabotoivan taloyhtiön ilmoitustauluja piirtelemällä niihin peniksen kuvia! 
Olivat selvästi keskustelleet, kun isännöitsijäkin kirjoitti: Taloyhtiön hallitus ja yhtiön valvoja eivät ole usean keskustelumme perusteella havainneet oleellisia virheitä kylpyhuoneessasi. Puheenjohtaja ja isännöitsijä olivat loukkaantuneet tekstistäni, missä viittasin heidän osuuteensa puolustaa asukkaiden yhdenvertaisuutta saada samanarvoinen remontti, että he vain seisoivat kylpyhuoneen ovella kuin kaksi tohvelia odottaen pääsyä kylpemään!
Kiinteistöliiton edustaja kävi ylimääräisessä yhtiökokouksessa päättämässä, ettei materiaaleja tarvitse tutkia, arvellen että olen mahdollisesti hankkinut ne jostain muualta kuin talon työmaalta. Valvoja työskenteli kiinteistöliiton omistamassa firmassa. 

Takuutarkastajan kirjoitti raportissa 2. vuoden kuluttua remontista: ”Sauma-aineen pintaan tulee kalkkisuoloja jotka voivat vaalentaa pintaa. Sellaistakaan ongelmaa ei ollut todettavissa”. Asiaa ei koskaan selvitetty.
Miksi näin monet ihmiset ryhtyivät vastustamaan ja väittämään mitä tahansa yhdestä vaivaisesta saumalaastista?

Se on kansiston ominaisuus, ei vika.
Mutta mitä ne kalkkisuolat sitten ovat, jotka voivat vaalentaa pintaa? Miltä ne näyttävät?
Olen kuivannut seinät ja lattian Sinituote-sarjan lakaisin/kuivaimella (joka toimii hyvin) suihkun alla olevalle kansistolle saakka. Kansiston keskikohta missä reiät ovat, on reunoja korkeammalla, ja siksi vesi ei mene viemäriin, vaan jää seisomaan reunalle. Kalkkihärmää alkoi näkyä noin 3 vuodessa kansiston reunojen saumoissa, missä vesi seisoo. Se näkyy näissä kuvissa vaaleina kasautumina tai pätkinä saumoissa.









Kun kysyin takuutarkastuksessa kansiston vettä seisottavasta ominaisuudesta tarkastaja Honkaselta, hän vastasi: Väärin valittu!” 

Takuutarkastusraportissaan hän kuitenkin kirjoitti:” RST –kansisto on normaali pyöreällä reikäkannella varustettu kansisto ja sen ympärillä oleva teräslevyosuus on umpinaista osuutta ja sen päällä saattaa vesi seisoa. Kaivon kannen korjaustarvetta ei ole. Vähäinen vesimäärä rst – levyn päällä pyöreän ritiläosan vieressä on kansiston ominaisuus ei vika.”

Mitä sanovat vesilaitokset:
Vedessä olevat metallisuolat voivat kiinnittyä erittäin lujasti keraamiseen materiaaliin ja muodostaa vaikealiukoisia kalkkipitoisia saostumia. Pinnoilla seisonut saippuapitoinen vesi voi jättää jälkeensä kalkkisaippuaa, joka on kerrostuessaan todella ongelmallinen poistettava. Paras tapa näiden saostumien eliminoimiseksi on niiden ennaltaehkäisy pintojen huuhtelulla ja kuivaamisella (esim. kumilastalla). Jos saostumia on päässyt muodostumaan, niistä pääsee eroon vain vahvasti happamilla saniteettitilojen puhdistusaineilla. Käyttöohjeita on noudatettava tarkoin, sillä muutoin on vaara, että esim. laattojen saumaukset kuluvat pois tai keraamisen materiaalin lasitus kärsii.
Onko kalkkisuola samaa kuin kalkkisaippua? Ja onko se kalkkihärmettä? Kiillon neuvontahan kirjoitti: … sauman päälle jää seisomaan vettä ennen kuin sementti on reagoinut loppuun asti. Sementti muodostaa reagoidessaan kalkkisuoloja, jotka sitten nousevat pinnalla olevaan veteen.”
Ennen kuin sementti reagoi, - mihin? Ilmaanko…Miksi silti kehotettiin kastelemaan
Loppupäätelmäni on: uudessa saumassa oleva härme voi olla sauma-aineesta irtoavaa kalkkia ja vanhoissa veden seisomisesta ja saippuasta johtuvaa kalkkisuolaa. Puhutaan kalkkihärmeestä ja veden kalkista, eikä oikein kukaan osaa sanoa, mikä on mitä. Mutta kun härmeestä tehdään syyllinen, pääsevät tekijät pälkähästä!
Vaikeaa on ymmärtää laattojen ja saumojen suosiota kosteissa tiloissa, kun niiden kovettumisessa, kuivaamisessa ja pesemisessä on näin suuri vaiva.

Kiillon tuoteneuvonta
Kysyin kaksi kuukautta remonttini valmistumisen jälkeen Kiillon tuoteneuvonnasta seuraavaa:
- Putkiremontin jälkeen, joka valmistui 2 kk sitten, ovat saumalaastit muuttaneet väriä. Remonttiporukka väittää, että se on Kiillon saumalaastin pigmenttivika. Tai, kun laattani ovat seinissä vaaleat ja laasti myös, mutta lattioissa ruskea laatta ja saumalaasti tumma ruskea, seinistä valuu väri lattian saumaan ja kun se on erivärinen, jää siihen!
Kiillon tuoteneuvonta antoi pesuohjeita:
Tilannetta voi yrittää korjata nyt pesemällä saumat happamalla pesuaineella esim. Kasperi. Saumat on hyvä kastella ennen pesua, ettei pesuainetta imeydy syvälle saumoihin. Hapan pesuaine ei ole hyväksi saumoille. Pesuaine laimennetaan ohjeen mukaan ja levitetään saumoille vaikuttamaan hetkeksi. Vaikutusta voi tehostaa hankaamalla saumoja kevyesti esim. karhunkielellä. Liiallista hankaamista ja liian karkeaa työvälinettä on kuitenkin vältettävä. Pesun jälkeen voi olla tarpeellista neutraloida saumat emäksisellä pesuaineella (Teho A 100). Ystävällisin terveisin, Malla Järvinen, Tuoteneuvonta, Kiilto Oy

Pari kuukautta tämän jälkeen kutsuin Kiillon edustajan katsomaan. Hän ensin väitti minun näkevän tummien saumojen kohdalla varjoja, mutta poistuessaan sanoi: Kastele niitä, jos ne vaikka tarvitsevat vielä vettä kovettuakseen!”
Takuutarkastajalta kysyin lopputarkastuksessa, kenen vastuulla ovat jatkuvat kastelukehotukset? - Itsehän olet seiniäsi kastellut, hän vastasi! 

Epäilen, ovatko puhdistusaineet sittenkin Kiillon päätuotteita? Heidän saumalaastinsa on kuin taimi, jota pitää kastella, että se kasvaisi oikeaksi laastiksi. Mutta jos käytät vettä kylpyhuoneessasi, pilaat saumat ja laatoituksen itse. 

2015/06/25

Asuntokohtaiset vesimittarit - onko niistä jotain harmiakin?

Yllättäviä seikkoja vesimittareista. Onko niistä todellista hyötyä vanhaan taloon asennettuina?
Putkiremontin yhteydessä vuonna 2008 asennettiin asuntokohtaiset vesimittarit. Sen jälkeen vedenkulutukseni pysyi monta vuotta tasaisena. Kunnes vuonna 2014 kylmän veden kulutus nousi useita tuhansia litroja! Tarkkailin asiaa, ja huomasin että kun hanan avaa suorassa normaaliasennossa, lämmintä vettä saa odotella hieman kauemmin kuin ennen. Aluksi vesi jopa kylmenee. 
Kysyin asiaa kolmelta henkilöltä, isännöitsijältä, LVIS–ammattilaiselta, joka kävi mittaamassa patteriverkostoa ja huoltoyhtiön edustajalta. Sain kolme vastausta.

Lämpö säädetään lämmönjakohuoneesta
Kysyin isännöitsijältä veden säädöistä: ”Olen tarkkaillut veden lämpötiloja kun hana avataan. Kuumaksi (siis kädelle sopivaksi) vesi tulee vasta yli minuutin valuttamisella, jos en käännä hanaa ääriasentoon vasemmalle. Ystäväni sanoivat, että sitä voi säätää, ainakin heidän taloissaan. Miten meillä?”
Vastaus: ”Käyttöveden lämpöä säädetään lämmönjakohuoneesta. Huoltoyhtiö seuraa säännöllisesti käyttöveden lämpöä, että se on riittävän lämmintä ja tarvittaessa säätävät sitä. Kannattaa kääntää hana ääriasentoon hetkeksi, niin saa nopeammin lämmintä vettä.”

Valutusajan mittaaminen
Paikalla käynyt LVIS-asentaja sanoi, että jos valumisaika lämpimäksi kestää yli 20 sekuntia, se on huono. Mittaus tehdään niin, että hana käännetään vasempaan ääriasentoon. Hän laski ääneen ja sai tulokseksi 16 sekuntia.
Talossa on eri rapuissa erilliset säädöt, uskoi LVIS-ekspertti, koska remonttien yhteydessä yleensä tehdään niin. Siitä ei ollut tietoa, onko säätöjä muutettu LTO-järjestelmän asentamisen yhteydessä. Koska asun lähinnä lämmitysjärjestelmiä, pitäisi lämpimän veden tulla tänne nopeammin, hän väitti. Katselimme pitkää eteiskäytävääni ja pohdimme, että vesi kulkee mittarista n. 5-6 metriä vesipisteisiin. Se vaikuttaa siihen, että maksan veden odottelusta.

Vesilinjojen kulkureitin muutos remontissa
Ennen putkiremonttia vesilinja kulki kahden vierekkäisen rapun välissä ja matkaa hanoihin oli vain metrin tai kaksi, koska eri rappujen kylpyhuoneet ja keittiöt ovat vastakkain.
Oli yllätys työnjohtajille kolmen viikon kuluttua remontin alusta, kun keittiööni yhä sai hanasta vettä. He väittivät kiivaasti vastaan, että vesilinjat oli katkaistu ja remontin valvojasuunnittelija oli väittänyt, että vesilinjat ovat rappukohtaiset!? Tämän väärän tiedon takia remontti hidastui ja vesilinjoja vedettiin eteisen katon kautta kylpyhuoneeseen ja sieltä seinän ja kaapin läpi keittiöön. Matkasta tuli pitkä. Mutta vaikuttaako tämä uudistettu vesilinjojen kulkureitti siihen että maksan vedestä jota en käytä vaan odotan? Onkohan se edes hyvä asia entisen sijaan?

Onko uusittu järjestelmä jo vanha?
Kun yksi talon oma huoltomies tuli kellarissa vastaan, hän kertoi kokemuksesta, että ”vanhat” vesimittareilla kuormitetut hanat kääntävät joskus kuluessaan vettä päinvastoin kuin on säädetty! Ymmärsin että tuleekin alun jälkeen kylmää vettä ennen kuin se lämpenee, kuten olin huomannut. Kun sanoin, että ne uusittiin viisi vuotta sitten, totesi hän, että ne ovat jo vanhat!

Vaihdinjuoksuputkikin valuttaa
Oraksella on 37 YouTube-videota hanojen huoltoon ja asennuksiin. Oras Suomi - Vipupohjaventtiilin asennus on hieno tekninen esitys, vaikka en ymmärräkään siitä mitään! Löysin myös sopivan sanan, vaihdinjuoksuputki, joka säätää suihkuhanaa ylä- tai ala-asentoon. Jos se valuttaa, se pitäisi korjata, kertoo video. 
Se on valuttanut koko ajan, asentamisesta lähtien. Onkohan remontin tekijöiden ammattitaito ollut kohdillaan?

2015/05/27

Miksi vasta asennettujen laattojen saumat tummuvat?

Saumalaasteihin liittyvät haut ovat hyvin yleisiä blogissani. Kerron etsijöille kolme esimerkkiä saumojen värimuutoksiin liittyvistä selityksistä, joita asiantuntijat jakavat.

”Epätasainen oikaisutasoite on oikaistu kiinnityslaastilla”
Ensimmäinen selitys löytyy Iltasanomien asuminen-pastalta, missä asukas ihmetteli uusitun kylpyhuoneen laattasaumojen tummumista? Tähän vastattiin: ”Lähinnä tulee mieleen epätasaiseksi jäänyt oikaisutasoite veden eristeen alle, joka sitten on oikaistu vahvemmalla kiinnityslaastilla. Vahvemman kostuneen laastin kuivuminen kestää pidempään kuin toisaalla. Mikäli ongelmaa on myös lattiassa tarkista, että valmis laattapinta on tasainen. Siinä ei saa olla paikkoja, joissa vesi makaa pidempään kuin muualla ja mahdollistaa imeytymisen saumoista myös kiinnityslaastiin.” Tarkoittaa kaiketi, ettei se silloin kuivu kunnolla ja näyttää tummalta. Minusta tämä on harhanäkylaastiselityksiä.

”Harhanäky” -saumalaasti
Seiniä katsomassa käynyt Kiillon edustaja sanoi minulle todella tummista alasaumoistani: ”Näet vain varjoja, eihän se edes valu!” Harhanäkylaastia (alakuvassa vasemmassa rasiassa) on minulla yhä tallella. Värieron huomaa vielä 7 vuoden jälkeenkin oikeaan laastiin verrattuna (kuvassa oikean puoleisessa rasiassa). Se haisee yhä ja erittää jotain ainetta niin, että pakastusrasian kansi pullistui ja repeytyi aineen voimasta, lisäksi kannessa oleva maalarinteippi on muuttunut ihan eriväriseksi kannen läpi? 

Saumalaasti on sekundaa tai se ei ole laastia ollenkaan. Sotku aineen jäljiltä on melkoinen yhä taloyhtiön saunan pesuhuoneessakin. Olen kuullut väitteen, että on mahdollista, että seinissäni olisi ns. joustavaa saumalaastia, jota ei suositella kosteisiin tiloihin.
Samaa saumalaastia on taloyhtiöni saunassa (kuva oikealla) 



”Joustava” saumalaasti
Ilmiö harmaantuvista saumoista esiintyi myös television YLE:n Putkiremontti ohjelmassa, missä seurattiin yhden taloyhtiön remonttia. Muutamat asukkaat valittivat heti valmistumisen jälkeen saumojen tummumisesta. Korjaaminen esitettiin ohjelmassa niin, että valvoja lopputarkastuksessa vaati yhden asunnon saumoja katsoessaan: ”Korjataan!” Sitä ei katsojille kerrottu, että tätä oli edeltänyt puolen vuoden ajanjakso, missä asukas yhden hallitusjäsenen tuella vaativat korjaamista, muiden luovuttaessa. Laastin valmistajalta pyydettiin selitys, eli reklamoitiin alan yleissopimuksen mukaisesti asiasta, jota ei hyväksytty (eli toimittiin oikein). Valmistaja suositteli toista saumalaastivalmistettaan. Saumalaasti mitä oli käytetty, oli ns. joustavaa, sillä se murenee (jota tämä ”jousto” lähinnä tarkoittaa). Sitä suositellaan yleensä isojen laattojen saumaukseen. Tämän kahden eri valmisteen eron näkee ilman tutkimuksiakin suoraan kyseisen valmistajan nettisivulta.
Mutta miksi asia selvitettiin vasta jälkeenpäin? Valvojan tulisi huolehtia etukäteen siitä, että remontissa käytetyt aineet ovat oikeat ja yhteensopivat, näin sanoo YSE-laki, ja sitä ei yleensä noudateta.

Materiaalit voivat olla liian paljon vähän kaikkea, ja tuottavat tahot määrittävät itse, mitä se ehkä on tai se olisi jos…! Oikkuilevasti käyttäytyvät valmisteet ovat vastoin tuotevastuulakia. Alan asiantuntijat sanovat saumaongelmia esteettiseksi pikkuseikaksi, mikä voidaan sivuuttaa, koska heidän työssään vain isot virheet tulee korjata. Ehkä tämä asenne kertoo alasta, jossa urakoitsija säästää vähän kaikessa lisävoittoa ja rakennusvalvonta ei asiaan puutu, koska kaikki siitä nettoavat. Valmistajan antama korvaus on pienempi jos korjataan. Jos annetaan olla seinillä, saa ilmaiset aineet pitkäksi aikaa. 
Miksi valmistetaan erivärisiä saumalaasteja ja kysytään vielä asukkailta, mitä väriä he haluavat?