Rakennusalan yhteiset käytänteet

Villistä touhusta yhteistyön kehittymiseen

Vanha enoni kertoi kuinka 1960-luvun kerrostalotyömailta vietiin” vällyt” seinistä omille omakotityömaille, ja laudat naulattiin kiinni. Ei sitä kukaan huomannut.

Kun sitten työmaalla ei virheitä voitu piilottaa, etsittiin maksajia. Vakuutukset eivät olleet pakollisia ja työmailla oli erilaisia yrittäjiä. Jos joku työmaavakuutuksensa maksanut yrittäjä suostui ottamaan toisen vakuuttamattoman yksityisyrittäjän tekemän mokan kontolleen, päätös pelasti koko työmaan. Näin saatiin vakuutusyhtiö korjaajaksi ja virheet kuitattiin. Asian järjestelijänä toimi kunnan työmailla sen oma työnjohto. Tällainen palvelus tarkoitti keskinäistä solidaarisuutta ja yhteistyötä myöhemminkin, ja toiminta vakuutusyhtiöiden kanssa lisääntyi.

Keskinäinen opittu yhteistyö muuttui lisääntyneiden alihankkijayrittäjien myötä. Solidaarisuus heikkeni, vastuunkantajat vähenivät. Kun urakasta hyötyvien henkilöiden määrä lisääntyi, porukan yhteistyökyky heikkeni. Jokainen ajoi omaa etuaan, ei enää koko ryhmän etua. 

Vaikka vastuukysymyksiä paranneltiin 1990- luvun lopulla, valvonta elää yhä 1980 -luvulla määriteltyä vesieristeaikaa. Harva rakennusvalvoja noudattaa yleisiä sopimusehtoja, vaikka ne on kirjattu jopa taloyhtiöremonttien sopimuksiin! Taloyhtiöitä vähätellään, ne ovat kuin kunnan työmaita. 

Yhteiset sovitut käytänteet 

Rakennusalalla noudatetaan ajan kanssa kehittyneitä yhteisiä käytännesääntöjä, ei alan sopimusehtoja. Virheiden hyväksyminen on vaikuttanut alan toimintatapojen kehittymiseen, eivät virheiden korjaamiset! Käytänteet ovat yleistyneet koko alaa koskeviksi.

Materiaalivalmistajien kanssa on yleensä sovittu korvauksista, joista urakoitsijat hyötyvät. Virheen kohdalla tuottaja maksaa korvausta ilmaisia materiaalia tarjoamalla, ja sen arvo on suurempi kuin virheen korjaamisen hinta, jolloin vikoja ei kannata korjata. Asia on painettu villaisella, työmaalle saatu työrauha ja urakka on pysynyt aikataulussa. Tilaaja pitää saada hyväksymään huono laatu, eikä se ole vaikeaa tutun valvojan kanssa.

Kun minä kutsuin saumalaastin edustajan paikalle, hän jatkoi sen jälkeen urakoitsijan kanssa ja sopi heidän kanssaan ongelmasta. Lähetti heille vastauksen kirjallisena, jota minulle ei toimitettu edes pyynnöstä! Minulle sanottiin vain, että koska olet ainoa joka valittaa, he eivät ota vastuuta. Kaikki naapurini muuttivat tuolloin talosta ja uudet omistajat ovat myöhemmin huomanneet kylpyhuoneissaan saman ongelman. Kiillon saumalaastin vedenkestävyys on huono. 

Kunnan työmailta taloyhtiöihin tulleet tavat: tarjouspyyntöjen ja kilpailutuksen tuottamat vääristymät työn todellisesta luonteesta ja laadusta; samat tekijät kohtaavat uusissa kohteissa ja ajavat yhteisiä etujaan; taustojen selvittämisen puute; vakuutusyhtiöiden käyttö virhekorjauksiin; huono ja ”mitäänsanomaton” valvonta; tilaajavastuun kyvyttömyys ja välinpitämättömyys hoitaa virheitä ja korjauksia; sekä hallintohenkilöiden ”keskinäisten järjestelyjen” tärkeys ja omien etujen ajaminen.