PUTKIREMONTTI -blogi taloyhtiöstä

PUTKIREMONTTI -blogi taloyhtiöstä

2010/05/20

OHJE 6: Toteutus

Ensimmäisen linjan ongelmat
Remontin alussa ensimmäistä rappua tehdessä sattuu eniten virheitä. Työmaan keikkatyöläiset ja ammattitaidottomat harjoittelijat ja avustajat sekä työnjohto harjoittelevat yhteistyötä ja pohtivat teknisiä ja käytännön ratkaisuja. Työn laatu on epätasaista, joka johtuu kiireestä ja kokemattomuudesta. Mutta myös siitä, ettei toteutusta ole suunniteltu eikä asukkaille ole tiedotettu, mitä on tulossa. He vaativat asiassa ja muutoksissa oman aikansa.

Vaatikaa hyvää työn jälkeä
Jos taloyhtiö on tarkka ja vaatii hyvää työtä, sillä on mahdollisuus saada sitä. Yleensä luotetaan alan tekijöiden ammattitaitoon. Jatkuva seuranta ja tarvittaessa tilanteiden pysäytys antavat mahdollisuuden korjata virheet ajoissa.
Eräs työmies oli yllättynyt, kun taloyhtiössä hallituksen jäsenet käskivät hänen keskeyttää laatoitus. He pitivät pikakokouksen ja vaativat parempaa työn jälkeä. Uusi laatoittaja hankittiin ja miehet ihmettelivät, että harvoin taloyhtiöt vaativat mitään! Oletettiin, että kelpaa huonompikin.
Ensimmäisten valmistuneiden kylpyhuoneiden tarkastus pitäisi tehdä heti, sillä ne toimisivat hyvinä mallihuoneina, ja teknisesti huonot ratkaisut ja virheet voitaisiin poistaa heti. Meidän työmaalla ei työnjohtajia eikä valvojaa näkynyt ja ensimmäiset asunnot tarkastettiin vasta kahden kuukauden kuluttua. Ehkä annettiin aikaa, että nähtiin, miltä sekundasauma-aineet näyttäisivät seinissä? Urakoitsijan työnjohtajalle soittaessani takana kuuluivat lasten äänet, oliko hän lomalla. Häntä näki paikalla useammin vasta kuukauden kuluttua työn aloituksesta.

Yllätys
Asuntoni oli ensimmäisen linjan toinen asunto. Näytin saamaani CAD-piirrosta ja kerroin mitä lupauksia suunnittelija oli antanut. Hämmästykseni oli suuri, kun työmaan esimiehet sanoivat, että he päättävät kuitenkin minkälainen tästä tulee. Suurin osa käytännön asioista ratkottiin työmaalla johdon ja työntekijöiden kesken. 
Asuntokohtaisessa palaverissa oli luvattu Cad-piirroksen eli suunnittelijan tekemä malli, jossa seinätilaa oli enemmän, mutta sain työmiesten valmistaman lopputuloksen, jossa seinätilan pienentää iso kulmalaatikko viemärille.
Helsinkiläiselle taloyhtiölle oli käynyt niin että tehdyt piirrokset ja lopullinen tila olivat eri kokoiset. Ja eräässä taloyhtiössä yhdestä asunnosta jäivät kaikki putket kokonaan pois. Joten kaikki on mahdollista.
Putkia vedetään seinäpintoja pitkin ja komeroiden sisällä.

 
Lumevaikutelmat Oikea seinä on hyvän vaikutelman vuoksi tasoitettu, sen kulmikkuus näkyisi muuten ensimmäisenä sisään tultaessa. Takaseinää ei, koska se jää yleensä suihkuverhon tai -seinän taakse. Työnjohtaja sanoi myöhemmin vinosta takaseinästäni, ettei ollut tarkoituskaan seiniä suoristaa! Yleensä kyllä suuremmat kuopat ja kulmat tasoitellaan, muuten laatoitukseen jää kulmia.

Onko tarkoituksella fuskattu samasta syystä myös lattiakaatojen, lattialämmitysjohtojen ja nurkkien kanssa? Lattialämmitysjohdot (vaalean harmaita putkia, jotka kiinnitetään verkkoon) ovat oikealla seinässä kiinni, mutta suihkunurkassa ei, jossa se on tärkeämpi suihkun ja lattiakaadon takia.
Lattiakaadoiksi sanotaan vesien kulkuun tarvittavaa kaltevuutta lattiassa. Minun lattiani on yhtä kiero kuin työnjohtoporukka, kulmaa kohden lattia laskee seinään päin.









Tätä olen ihmetellyt kovasti: pöntön ympärille lattiatasolle laitetaan silikonia, ettei sen sisälle menisi vettä, miksi sieltä tulee vettä kuitenkin ulos, jos sitä sinne esim. raosta pääsee! Eikö sen pitäisi olla tiivistä molempiin suuntiin. Ihme ainetta!

Projektin johtajan tarpeellisuus, kaksi tarinaa
Kun soitin lattialle tulevista vesistä keittiössäni kolmannella työviikolla, jouduin aina soittamaan usealle ihmiselle. Kolme kertaa sanottiin, että vesi on katkaistu, koska näin oli suunnittelupalaverissa sanottu! Sen jälkeen, kun alkoivat uskoa, kehottivat soittamaan oikealle asiasta vastaavalle ihmiselle. Minun oletettiin tietävän kuka vastaa mistäkin ja mitä valvojan työhön kuuluu, minulla oletettiin myös olevan kaikkien puhelinnumerotkin! Jäi sellainen kuva, ettei työmaalla ollut vastuullista johtajaa. Keittiön vesi oli yhteydessä viereiseen rappuun ja työtä oli tehty tuolloin jo kolme viikkoa. Tämä monimutkaisti ja hidasti työn kulkua.

Remontissa tapahtui viereisen linjan yläkerrassa vesivahinko päivää ennen asunnon valmistumista. Työmiehiltä jäi hanojen ruuveja kiristämättä ja asuntoon valui vettä yön yli. Asiasta piti valvojan tehdä reklamaatio vakuutusyhtiölle, mutta valvoja ja isännöitsijä eivät tulleet paikalle. Vahinkoja kuivateltiin monta kuukautta, vakuutusyhtiö maksoi korjauksen, mutta entiselleen asuntoa ei saatu.
Molemmissa tapauksissa asukas joutui hoitamaan asioita eteenpäin, koska työmaalta puuttui ylin johtaja ja työssä mukana olleet päättelivät, ettei asia minun vastuullani ole! Taloyhtiön hallitus ei osannut pitää taloyhtiön puolta missään tilanteessa, oletti ilmeisesti, että valvoja hoitaa kaiken.

Miehiset kylpyhuoneet
Tuntuu kuin näissä remonteissa rakennettaisiin armeijan miesten suihkuhuoneita. Miesten ei tarvitse nostaa käsiä hiuksiinsa suihkussa, kun kaikilla on lyhyet hiukset, siksi suihkutila voi olla kapea. Peilikaappiin mahtuvat parranajovälineet ja sähköpistoke. Puhdistusvälineille pitää olla säilytystilana allaskaappi, koska pintamateriaalit eivät kestä vettä. Kenelle näitä oikein rakennetaan? Onko ala tajunnut, että naiset ovat heidän asiakkaitaan?


Ei kommentteja: