Viime kevään päätöksellä taloon tullaan liittämään LTO -ilmankiertojärjestelmä. Suunnitelma
epäilyttää näistä syystä. Isännöitsijän tiedotustyyli on yksioikoista: LTO-järjestelmän lisääminen kiinteistöön. Aivan kuin hän ei tietäisi kovinkaan tarkasti, mitä aiotaan tehdä! Lisäksi
juuri saapuneessa kevään toimintakertomuksessa hankesuunnittelussa käytetyn
asiantuntijan nimeä ei mainita.
Remontti on jo kilpailutettu ja luvat saatu. Asia käsitellään kevään yhtiökokouksessa uudelleen, koska siitä tulee teknisten
ratkaisujen takia kalliimpi.
Jo nyt on käytetty luvan ja hankesuunnittelun
tekoon n. 8000 euroa ja lisää pyydetään aiempaan koko remontin hintaan
20 000 euroa. Koska remontin suunnittelutapa on sama kuin aina ennenkin, kaiketi
valvojan ja siivoojan palkkoihin menee vielä lisäksi 10 000.
Mikä on LTO?
RefGroup kertoo selkeästi, mikä on LTO: ”LTO laite on
koneellinen ilmanvaihtoyksikkö, joka esilämmittää sisään tulevan kylmän ilman
ulosmenevän poistoilman avulla. LTO ei ole lämmityslaite. Lämmön
talteenottolaite (LTO) ja ilmalämpöpumppu ovat kaksi eri laitetta. Ilmalämpöpumppu ei ole ilmanvaihtokone, vaan lämmityslaite,
jonka avulla voidaan siirtää lämpöenergiaa talon ulkopuolelta sisään tai
päinvastoin.
Nämä kaksi laitetta
yhdessä täydentävät toisiaan: LTO
suodattaa taloon tulevan ulkoilman esilämmittäen sitä samalla. Ilmalämpöpumppu
tuottaa taloon tasaisen lämmön, tarjoaa jäähdytyksen kesähelteillä, poistaa
kosteutta sekä puhdistaa sisäilmaa.”
Eli taloon ei lisätä pelkkää LTO:ta vaan myös lisälämmitysjärjestelmä.
Tekniset ratkaisut
Kiinteistöliitto
kehottaa suunnitelmallisuuteen:...”helpointa
lämmönkeruuputkiston rakentaminen on käyttövesiputkien tai viemäreiden uusinnan
yhteydessä. Tällöin lämmönkeruuputket voidaan mahdollisesti sijoittaa
vesijohtojen tai viemäreiden kanssa samaan hormitilaan tai koteloon, ja näin
säästää rakennusteknisissä töissä.”
”Poistoilmalämpöpumppujärjestelmää
suunniteltaessa on pohdittava asuinkerrostalon lämmitykseen ja ilmanvaihtoon
liittyviä asioita kokonaisvaltaisesti. Hankkeen suunnittelussa, toteutuksessa
ja valvonnassa on oltava ymmärrystä niin lämmitysjärjestelmistä, ilmanvaihdosta
kuin lämpöpumpuista.
Yleisesti onnistuneet ovat
ne rakenteet jossa ullakolla tai katolla pyörivä laitteisto jäähdyttää
asunnoista imettävän poistoilman pariasteiseksi. Talteen saatu lämpö
hyödynnetään kesällä käyttöveden ja talvella kiinteistön lämmittämiseen
erillisen järjestelmän avulla ja maalämmöllä.”
Koska
meille valmistui jo putkiremontti ja ilmastointia on jouduttu korjailemaan
viime vuosina useaan otteeseen, tuntuu ettei LTO-järjestelmän lisäämiseen ja
talon ilmanvaihtoon ole perehdytty etukäteen kunnolla.
Täällä on hiekkapuhallutettu seinät 90-luvulla (aine tuli alas seiniltä vuodessa), sitten hankittiin taloon uudet ikkunat (vain toiselle puolelle) ostaen vääränlaiset tuloilma-aukot moottorilla ilmastoituun taloon. Näin saatiin aikaan alipaineistettu talo, missä sukat pyörivät jalassa vedon takia. Hallitus hankki uuden ilmastointimoottorin parantamaan ilmanvaihtoa heidän päätyynsä taloa. Kun vanha huippuimuri lopetti toimintansa putkiremontin jälkeen tässä päässä, sekin jouduttiin uusimaan.
Hallitus viivyttelee nyt koko julkisivun korjausta, ja he laittoivat ”laastia ulkohalkeamiin” viime kesänä (olisi pitänyt käyttää lämpöpuhallusta, sanoi muurari nauraen). Sillä he tiivistivät kaiketi julkisivua, että lämpö pysyisi sisällä. Nyt pelastajaksi suunnitellaan LTO -ilmankierrätysjärjestelmän uusimista!
LTO ja lisänä PILP?
Suomen Lämpöpumppuyhdistys
SULPU ry. kertoo lisää eri vaihtoehdoista. On poistoilmalämpöpumput PILP, ulkoilma-vesilämpöpumput
UVLP ja ulkoilma-ilmalämpöpumput ILP jne. Ehkä
meille hankitaan PILP poistoilmalämpöpumppu, joka ottaa
energian ilmanvaihdon poistoilmasta ja luovuttaa sen joko lämmitysjärjestelmän
ja /tai käyttöveden ja/tai tuloilman lämmitykseen?
Uudet laitteet käyttävät sähköä toimiakseen
Kiinteistöliitto kehottaa
varovaisuuteen, sillä eräissä tapauksissa riittäisi julkisivun parantaminen
tuomaan samat säästöt. Osa säästöstä hupenee kasvavaan sähkölaskuun, sillä
lämmön talteenottojärjestelmä kuluttaa sähköä!
Kyseiset laitteet käyttävät sähköä toimiakseen ja yleensä hyvään tulokseen pääsemiseksi pitää vielä säätää kiinteistön patteriverkosto. Eli että lämpötilat pidetään alhaisina. Ja sitähän tähän taloon ei haluta.
Lisäksi julkisivun olisi pidettävä lämpö sisällä. Sitä vaatimustakaan tämä talo ei täytä.
Kyseiset laitteet käyttävät sähköä toimiakseen ja yleensä hyvään tulokseen pääsemiseksi pitää vielä säätää kiinteistön patteriverkosto. Eli että lämpötilat pidetään alhaisina. Ja sitähän tähän taloon ei haluta.
Lisäksi julkisivun olisi pidettävä lämpö sisällä. Sitä vaatimustakaan tämä talo ei täytä.
Seuraan remontin etenemistä ja sen onnistumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti