PUTKIREMONTTI -blogi taloyhtiöstä

PUTKIREMONTTI -blogi taloyhtiöstä

2010/04/06

4. osa: Asiantuntijat

Tarkastajan löydän kovan etsimisen ja asioihin perehtymisen kautta.
Valitsen keskuskauppakamarin virallisen tavarantarkastajan, sillä hän kertoo olevansa puolueeton! Hän ehdottaa, että kysy ensin suostuvatko osapuolet siihen, että häviäjä maksaa tarkastuksen? Urakoitsija vastaa heti, että hän maksaa vain oman tarkastajansa.

Päätän järjestää kunnon katselmuksen. Pyydän ensin koko hallitusta paikalle katsomaan. Kun heitä ei kuulu, soitan asiasta hallituksen puheenjohtajalle ja hän käskee minun tilaamaan tarkastajan ja esittelemään asian saumaedustajalle, jolta urakoitsija odotti mielipidettä! Huutaa minulle puhelimessa.
Kysyn yhtiökokouksesta. Hän kertoo, ettei putkiremontista saanut puhua yhtiökokouksessa, koska siitä ei ollut mainintaa esityslistassa... ja sitä ei mainittu siksi, kun siitä ei enää saanut tehdä päätöksiä, vastasi puheenjohtaja! Höh, onpa hänellä opit, kukahan on asian hänelle näin esittänyt, siltä kuulosti?  
Sanoin, että kaikki se, mihin rahaa käytetään, on tuotava esille pyydettäessä kokouksessa. Se on paikka, missä tarvittaessa äänestetään ja päätetään.

Ehdotan tarkastuspäiväksi juhannusviikkoa. Kun kysyn urakoitsijalta, kutsuuko hän itse Kiillon edustajan paikalle, hän ei vastaa. Ihmettelen rautakaupan myyjille asiaa. He soittavat suoraan edustajalle, tämä vastaa, ettei ole tulossa.
- Jos vain yhdestä asunnosta valitetaan, ei syy ole materiaalinvalmistajan, hän sanoo.
  • Materiaaliedustaja oli lähettänyt asiasta kirjelmän jo vuotta aiemmin urakoitsijan työnjohtajalle. Miksi ei minulle, joka hänet oli paikalle pyytänyt? Kysyn urakoitsijalta kopiota kirjelmästä. Urakoitsija ei vastaa mitään, mutta ehdottaa sitten tulevansa isännöitsijän ja valvojan kanssa (miksi ei puheenjohtajan). Hänen tutulle tarkastajalleen aika ei käy. Kysyn, minne hän sen edustajan hukkasi... haluaako hän seuraavaksi tuoda paikalle mummonsa ja muut sukulaisensa, keille kaikille minun pitää seiniä esitellä...
Soitan viralliselle tarkastajalle ja hän yllättyy kuullessaan, etten ole taloyhtiön hallituksen jäsen.
  • Tarkastaja sanoo, että remontilla on kaksi osapuolta, ja ne ovat urakoitsija ja taloyhtiö. Ei asukkaan tarvitse mitään tarkastuksia järjestää! Taloyhtiö on vastuussa osakkaalle tilaajana ja urakoitsijalle kuuluu vian selvittäminen.
Ilmoitan urakoitsijalle asian ja ehdotan, että kääntyy taloyhtiön puoleen tarkastusasiassa. Hän ehdottaa, että takuutarkastuksen yhteydessä voidaan asiaan palata.

Materiaalinäytteet
Juhannuksena siivosin ja ihmettelin kahta eri purkkia marmorinvalkoista sauma-ainetta. Muistin saaneeni työmiehiltä niitä molemmilla eri kerroilla. Ihmettelen, kun ne ovat eri väriset! Alkuperäinen, punertavasävyinen haisee oudolta ja on hienojakoista. Käyn Ramboll -nimisessä laboratoriossa näyttämässä aineet. Kemisti sanoo, että voidakseen tehdä tutkimuksen, kysy ensin valmistajalta, haluavatko he itse tutkia tuotteensa (eivät yleensä luota muihin)?
Päätän yrittää yhteistyötä hallituksen kanssa. Toivon että he tekisivät jotain, että voisin antaa heille vastuuvapauden. Säälittää ne vanhukset!
Kuulen, että jauheet eivät kestä pakkasta! Ehkä urakoitsija on tuonut varastoistaan saumajauheita vanhalta työmaalta ja säilyttänyt niitä liian kylmässä? Tammikuussahan he aloittivat.

Ei kommentteja: