PUTKIREMONTTI -blogi taloyhtiöstä

PUTKIREMONTTI -blogi taloyhtiöstä

2010/05/15

OHJE 4: Yhdenvertaisuusperiaatteen tulkintaa

Kaikissa asioissa taloyhtiön hallituksen on noudatettava yhdenvertaisuusperiaatetta suhteessa muihin osakkaisiin. Tämä on kaiken lähtökohta. Päätöksiä ei hallitus saa tehdä, eikä ryhtyä edes yhtiökokouksen päätöksenkään nojalla toimenpiteeseen, joka tuottaa toiselle osakkeenomistajalle tai muulle epäoikeutettua etua yhtiön tai toisen osakkeenomistajan kustannuksella. Remonteissa, joissa tehdään uutta, on kaikille annettava samanarvoinen lopputulos, jos kustannukset jaetaan tasaisesti.

Taloyhtiöni laatta- ja saumavaihtoehdot
Taloyhtiöni ei tarjonnut samanarvoisia laattoja kaikille osakkaille, ne oli valittu varaston poistoista eikä niitä riittänyt kaikille. Vaihtoehdot olivat lisäksi eri valmistajilta ja erilaatuisia, eikä osaa niistä edes valmisteta enää. Lisäksi sauma-aine vaihdettiin kesken remontin kalliimpaan ja parempilaatuiseen. Näistä hyötyvät n. 75 % osakkeen omistajista. Osakkeenomistajia olisi pitänyt laskuttaa eritasoisen remontin saamisesta eri tavoin.
Lain mukaan: ”Jos yhtiön putkiremontista aiheutuu vaurio osakkaan vastuulla olevalle seikalle (katso vastuujakotaulukko), yhtiö on velvollinen korjaamaan vaurion yhtiössä sovittuun tasoon.” Siksi huonot (halvat) tai erilaiset materiaalit ja mahdollisesti huonolaatuisina varastoon siirretyt vaihtoehdot voivat tuottaa taloyhtiölle yllättäviä lisäkustannuksia kun taloyhtiön vastuu kestää 10 vuotta. Minusta yhtiön sovittu taso on se, mitä suurimmalle osalle taloyhtiön asunnoista on annettu, koska materiaaleja vaihdettiin.

Yhdenvertaisuusperiaatteen käytäntöjä
Vain yhteen rappuun tai asuntoon hankitut etuudet taloyhtiön kustannuksella vaikka ne olisivat hyvin pieniäkin, eivät ole oikein. Uusi asunto-osakeyhtiölaki tarjoaa uudet laskentakaavat erikoishankintoihin, kuten hissien hankintaan, joista yläkerroksissa asuvat joutuvat maksamaan enemmän. Ja tulevaisuudessa, jos joku asukas on remontoinut asuntoaan niin, että se voidaan hyödyntää tulevassa taloyhtiöremontissa, siitä maksetaan korvausta osakkaalle. Jos yhdessä asunnossa vuotaa putki, se korjataan, mutta se ei velvoita uusimaan muiden putkia samalla. Taloyhtiön pitää myös osakkaan kustannuksella saattaa asunto siihen tasoon kuin se oli ollut ennen remonttia, jos lähtökohtaisesti asunnot olivat olleet eritasoisia?

Taloyhtiön kannattaa kuitenkin huomioida asukkaiden toiveita ja tehdä yhdessä suunniteltu remontti eikä toimia ylhäältä asioita sanelevana. Talon tulevaisuuden takia yhdessä tehty kehittää talon yhteishenkeä ja mainetta. Kaikkea ei rahalla voi mitata!
Saman kaupungin kaikissa asunnoissa olevat samat uusitut kalusteet eivät tee niistä kiinnostavia. Asunnot ovat kuin kerrostaloslummeja vailla persoonaa. Katselen asuntoilmoituksia, ja huomioin, ai tuolla on saman urakoitsijan tekemä remontti, hehän liikkuvat tietyllä alueella, kartellien takia! Pitää vaihtaa toiselle puolelle kaupunkia!

Ei kommentteja: