PUTKIREMONTTI -blogi taloyhtiöstä

PUTKIREMONTTI -blogi taloyhtiöstä

2010/05/18

Kertomus putkiremontista

Asukastilaisuudessa suunnittelija kertoo työaikataulun, käskee peittää lakanoilla huonekalut ja kertoo laatoista, joita ei asukastilaisuudessa ole mukana. Hän näyttää kuvaa kaupan myymälän vitriinistä, jossa ovat viimeisen malliston laatat.
Putkifirmalla on pari mallia hanoja mukana, joista voi lisämaksulla valita pitkävartisen. Ne lyhyet eivät sovi keittiöihin, koska asuntoja ei ole ennalta käyty katsomassa. Suunnittelija kertoo vesilinjoittain etenevästä remontin kulusta. Kun remonttia on tehty kolme viikkoa, ilmenee että vesilinjat eivät pidä paikkaansa. Keittiöt ovatkin toisen rapun linjassa.

Asuntojen laattavalinnoista ei voi sopia asuntokohtaisissa palavereissa ennen työn aloittamista, sillä ne tuodaan käytävälle rautakaupan poistoista juuri ennen aloittamista. Kyseisiä laattoja ei riitä kaikille, koska niitä ei enää valmisteta, ne ovat varastopoistoja. Asuntokohtaisessa palaverissa työnjohtajien ja valvojan kanssa osoitan asuntoni CAD-piirrosta ja kysyn suihkutilan suuruudesta. Valvoja sanoo siihen, että suihkutilan leveys on puolet koko seinän leveydestä. Kukaan ei mainitse mitään nurkkaan tulevasta laatikosta.
Koska en asu vielä talossa, kuulen pari päivää ennen aloittamista naapurilta laatta- ja saumavaihtoehtojen saapumisesta. Soittelen työnjohtajalle sopiakseni asioista. Hän neuvoo valinnoissa. Kehottaa valitsemaan marmorinvalkoisen saumavärin. 

Työ alkaa purkamisella ja porien äänellä, jota kuuluukin sen jälkeen monta kuukautta. Kuulen pian naapurilta, että me maksamme laattojen poistoista ekstrahinnan sen neliömäärän mukaisesti, joka on yli 60 cm lattiasta ylöspäin. Aluksi joku laskee neliöt väärin, mutta merkintä ovessa olevassa paperissa suurenee pari päivää myöhemmin.
Työmiehet tekevät päätökset putkien kuluista ja muista teknisistä ratkaisuista sitä mukaa, kun työ etenee. Heitä huvittavat lupaukset joita olen saanut.
Kun puran samaan aikaan keittiötäni, joudun soittamaan kolme kertaa työnjohtajille, sillä keittiöön tulee lattialle vettä, he eivät usko minua, koska suunnittelija oli sanonut vesilinjojen kulkevan pystysuoraan rappujen mukaan! Vihdoin vesilinjojen kulku tarkistetaan ja alkaa uudistusten suunnittelu.
Työnjohtajiakin näkyy vihdoin talossa. Kun suuri vesivahinko tulee yläkertaan, ei valvoja tule paikalle, vakuutusyhtiö korjaa koko huoneiston viat. Uusien vikojen kohdalla hän ei lähde ”vieraaseen kelkkaan”, vaikka asukastapahtumassa painotettiin, että ottakaa yhteys valvojaan kun ongelmia ilmenee. Asukkaita ei kuunnella.

Lopputulos on hieman toisenlainen kuin asuntokohtaisessa palaverissa luvattiin, suihkun leveys kapenee ja peili ei mahdu seinälle sille varattuun kohtaan. Pöntön päällä on putkia eikä kaappi mahdu siihen. Kulmasta vie 26 cm tilaa viemäriä varten rakennettu laatikko, joka vähitellen opitaan tekemään pienemmäksi. Pöntön ja seinän väli on hyvin ahdas ja sitä on vaikea pitää puhtaana.
Remontin puolivälissä hallituksen jäsenet eivät tiedä, maalataanko remontissa samalla rappukäytävät.
Lainat nostettiin kaksi kuukautta ennen remontin loppua ja myöhemmin väitettiin, että lainaa otettiin liikaa... Hankelaskelma esitetään jälkeenpäin koko remontin loppulaskuna. Seuraavassa yhtiökokouksessa ei remontista saa puhua, eikä kysyä mitään.

Ja jos tilatun remontin luonteen suunnittelija on tiennyt, sen on sama henkilö valvojana myös tiennyt, ja se on kaiken koetun jälkeen suunnittelematonta, valvomatonta ja ennalta arvaamatonta.

Ei kommentteja: